maanantai 25. heinäkuuta 2016

Yhteistyö pelastaa kiperissä tilanteissa

Vuodenvaihteessa loppui UM:n tuki erityislasten kolmivuotiselle kuntoutushankkeelle Libanonissa. Kevätlukukauden 2016 n 80 lasta pystyi jatkamaan vuodelta 2015 siirretyn summan ja suomalaisten kuntoutuskummien turvin erityisopetuksessa. Vanhempien huoli jatkosta oli suuri. Miten lapsi pääsee jatkamaan koulua syyslukukaudella 2016?

Suomen kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksesta vammaisten lasten koulunkäyntiin ja tukeen keskusteltiin Beirutissa muiden yhteistyöjärjestöjen kanssa kevään hankematkojen yhteydessä. Ranskalainen Santé Sud, jonka kotipaikka on Marseillessa, laati hankesuunnitelman ja budjetin. Santé Sudin Libanonin hankekoordinaattori ilmoitti nyt, PSV:lle, että järjestö on saanut tukea puolentoista vuoden hankkeelle. Sillä turvataan 50:n lasten erityiskoulupaikka ja heidän kuntoutustyönsä Beit Atfal Assumoudin perheneuvoloissa. Kansainvälinen järjestöjen välinen yhteistyö pelasti koulun keskeytymisen katastrofilta ainakin seuraavan lukuvuoden ajaksi.

Nyt odotetaan joulukuuhun asti tietoa siitä, miten UM on ratkaissut sekä Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n että Arabikansojen ystävyysseuran jatkohakemukset. Lasten mielenterveystyön hankkeisiin on lisätty ns. vammaiskomponettina budjetti erityisopetusta ja -kuntoutusta varten lapsille, jotka tarvitsevat enemmän tukea kehitykseensä kuin käynnit perheneuvolan terapiassa. Jatkohankkeessa Vammaiskumppanuus ry on mukana asiantuntijana.

Vanhempien huoli lukuvuoden 2016-17 osalta on hellittänyt ja vaihtunut iloksi. Jos Suomen UM päättää, tuki vammaisille lapsille voi jatkua. Tietenkin kaiken aikaa työskennellään sen eteen, että YKn avustusjärjestö UNRWA voisi hoitaa vammaisten lasten asiat, UNRWAhan on lanseerannut vammaisten lasten koulutusohjelman vuonna 2010. UNRWAn rahoitus on YKn jäsenvaltioiden harkintavallassa eikä niistä rahoista riitä tarpeeksi vammaisille lapsille. Libanonin valtio ei kustanna palestiinalaislasten koulutusta eikä kuntoutusta. Palestiinalaishallinto on voimaton. Siksi tarvitaan paikallisia luotettavia järjestöjä palveluiden tuottamiseen ja palvelun kehittämiseen. Siinä työssä Beit Atfal Assumoud on PSV:n arvion mukaan tehokas toimija.

Vuonna 2013-15 erityiskouluissa opiskelleiden 49:n lapsen kliininen edistyminen oli perheneuvolan arvion mukaan hyvää tai kohtalaista lapsista 80 prosentilla.  Koulun palautteiden mukaan edistyminen ja yhteistyö vanhempien kanssa oli hyvää tai kohtalaisen hyvää 76 prosentilla lapsista. 82 % vanhemmista oli hyvin tai kohtalaisen tyytyväisiä. (Badaro Taha & muut, 2015)


Rouva Iman Duaaybess kertoi Beirutin mielenterveyskonferenssissa 14.5.2016 edellisvuonna perustetusta vammaisten lasten vanhempainyhdistyksestä. Jokainen perheneuvola rohkaisee vanhempia muodostamaan yhteistyöryhmiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti