perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lapsia pyydettiin pohtimaan identiteettiään ja oikeuksiaan

Nyt alkavat toukokuisen hankematkan jälkityöt olla loppusuoralla ja pakottauduin kirjoittamaan matkakertomuksen. Lähetin sen yhdelle matkatoverille katsottavaksi.

Muistiinpanoista löytyi keskustelunpätkä Beit Atfal Assumoudin kulttuuriohjaaja Jamal Abou Salehin ja Shatilan keskuksen johtaja Jamile Shehadehin kanssa. Jamalia oli pyydetty työskentelemään lapsi- ja nuorisoryhmien kanssa koko kevätkauden. Lapset työstivät kevätkauden kongressin aiheita: Being Palestinian, identity, human rights and mental health. UNESCOn talossa näyttely oli valtavan suuri, ison tilan kaikki seinät täynnä. Kongressin jälkeen hätkähdin, että siinä näyttelyssä olisi ollut aineksia tarkempaan tutustumiseen.

Jamal Abou Saleh ja Jamile Shehadeh Shatilan keskuksessa 15.5.2016

Mikä sanoma oli noussut näyttelyn töistä Jamalilla ja Jamilelle? "Lapsilla on kyllä sisimmässään tuntu omasta identiteetistään ja oikeuksistaan. He tarvitsevat apua näiden tuntojensa esille tuomisessa", sanoivat haastateltavat.

Lasten taidenäyttely kongressin teemasta UNESCO-talolla 13.5.-14.5.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti