Stressaavan tai häiritsevän tapahtuman työstäminen - Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen opastivat uuden menetelmän Stress Reduction -koulutuksen ohjelmassa

Uutena työmuotona sosiaalityöntekijöiden Stress Reduction hankkeessa otettiin 14.10. 2016 käyttöön G-TEP-menetelmä. Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen aloittivat hankkeen vuonna 2014. Yhteensä 30:lle Beit Atfal Assumoudin (BAS) sosiaalityöntekijälle on järjestetty kolmipäiväinen stressinsäätelytyöpaja ja sen jälkeen kertaus- ja lisäkoulutusta. Näillä työntekijöillä on ollut ja on edelleen kumuloitunutta stressiä, mutta kuluneen viikon ensimmäinen koulutuspäivä osoitti, että he ovat oppineet keinoja, joilla pystyvät vaikuttamaan stressi- ja vireystilaansa.

Siksi uskaltauduttiin tarjoamaan näille BAS:in työntekijöille mahdollisuus osallistua Nina Lyytisen vetämään G-TEP-istuntoon (the Group Traumatic Episode Protocol). Hänet on kouluttanut Elan Shapiro, G-TEP:in kehittäjä. Kyseessä on ryhmämuotoinen menetelmä, joka pohjautuu Francine Shapiron kehittämään EMDR-terapiaan.

Tarkoitus oli toteuttaa kaksi ryhmäistuntoa, joissa kummassakin olisi ollut maksimissaan kahdeksan osallistujaa. Kiinnostus oli kuitenkin niin suuri, että ensimmäiseen ryhmään ilmestyi 11 osallistujaa ja toiseen seitsemän.

Kirsti Palonen oli mukana molemmissa istunnoissa. Osallistujille kerrottiin, että heillä on mahdollisuus jatkaa yksilöllisesti hänen kanssaan, mikäli työskentely ryhmässä muuttuu liian ahdistavaksi. Toisen kollegan läsnäolo ja hänen pitkä kliininen kokemuksensa loi myös turvaa vetäjälle. Näissä ryhmissä vetäjälle koitui lisärasitetta siitä, ettei hänellä ollut yhteistä kieltä osallistujien kanssa ja jouduttiin työskentelemään tulkin välityksellä.

G-TEP-ryhmässä kukin osallistuja valitsi työstettäväkseen stressaavan tai häiritsevän tapahtuman lähimenneisyydestä. Tapahtuma voi olla ohi tai vielä kesken. Sitä ei jaeta osallistujien kanssa. Työskentelyn edellytys on, että osallistujat pystyvät mielessään luomaan itselleen turvapaikan, jota käytetään hyväksi prosessissa. Turvapaikkamielikuvia – toisin kuin häiritseviä tapahtumia – jaettiin, samoin kuin voimavaroja. Lisäksi protokollaan sisältyy stressinsäätelyharjoitus. Nämä ovat tarpeellisia, jotta voidaan askel askeleelta kohdata muistikuvia häiritsevästä tapahtumasta.

Menetelmässä kullakin on käytössään oma työskentelyarkkinsa, jonka avulla häiritsevää tapahtumaa lähestytään esiin nousevine muistoineen ja helpottavana tekijänä käytetään turvapaikkamielikuvaa. Silmänliikkeet ovat työskentelyn keskiössä, mutta G-TEP:issä osallistujat seuraavat oman kätensä liikkeitä, eivät terapeutin. Sosiaalityöntekijöiden ryhmissä oli käytössä arabiankielinen työarkki.

Molemmissa ryhmissä työskentely oli intensiivistä ja motivoitunutta. Osallistujat käyttivät tilaisuuden hyväksi vakavissaan. Työstettävän kokemuksen valintaa helpotti, että sitä ei tarvinnut jakaa muiden kanssa. Istunnon lopussa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että monet olivat valinneet hyvin vaikean kokemuksen työstettäväkseen. Eräs heistä sanoi, että pystyi käymään läpi kokemusta, jota ei ollut halunnut muistaa. Useampi kertoi, että mielikuvat olivat hyvin aistivoimaisia. Työskentelyä oli auttanut se, että vaikean kokemuksen rinnalla oli mielikuva turvapaikasta.

Osallistujien valitsemien kokemusten häiritsevyys (asteikolla 0-10) väheni molemmissa ryhmissä huomattavasti. Ensimmäisessä ryhmässä (11 henkilöä) keskiarvo oli ennen työskentelyä 7,9 ja loppumittauksessa 1,3. Vastaavat luvut olivat toisessa ryhmässä (7 henkilöä) 6,9 ja 3,3 ja kaikilla G-TEP-työskentelyyn osallistuneilla 7,5 ja 2,1.

G-TEP-prosessointi vie voimia. Vaikeiden asioiden muistaminen ei ollut helppoa. Joidenkin kohdalla väsyminen oli havaittavissa, toiset kertoivat olevansa väsyneitä ryhmän loppuessa. Osallistujat kertoivat myös siitä, että jotkut muistot eivät enää tuntuneet vaivaavan. Yksi heistä kertoi seuraavana päivänä, että vaikean, sivuun painetun menetyskokemuksen käsittelyn jälkeen mieleen oli alkanut tulla hyviä muistoja.

Osallistujat ovat antaneet luvan ryhmäistunnosta raportointiin ja kuvien käyttöön.

Kirsti Palonen ja Nina Lyytinen julkaisivat raportin ensiksi Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n facebook-sivulla.